Edes vuotta en ehtinyt elää siinä uskossa, että kaksi leikkausta korjaisi kaksi polvea. Agility tuntui hyvältä ja viikonlopun kisoissa teimme niin onnistuneita lähtöjä - kuin onnistuneita kontaktejakin. Alkuun ajattelin olevan kovin epäreilua, että ehdimme kisata vain kuusi starttia loman jälkeen, mutta sitten ymmärsin saaneeni aikaisemmin jo monta uutta mahdollisuutta. Ensimmäinen polvi leikattiin vuonna 2008 ja vieläkin sain iloita Fasun kanssa agilitaamisesta. Moni muu sairaus on tullessaan tien pää, ei niissä enää uusia mahdollisuuksia jaeta. 



Huomenna menemme eläinlääkäriin kuulemaan tuomion. Jos agility päättyy tähän, tulen hyväksymään sen. Tiedän, että meistä vain toinen osaa kaivata agilityä -ja se olen minä. Ei Fasu pohdiskele, että miksei olla käyty pitkään aikaan treenaamassa, eikä Fasu osaa odottaa treenejä, ainakaan ellen anna siihen aihetta. Lisäksi en halua kummankaan polven lähtevän sijoiltaan enää ikinä...



Yöllä mietin, olisiko meidän pitänyt lopettaa jo aikaisemmin. Olinko minä jatkanut tätä liian pitkään ottamalla vastaan jokaisen uuden mahdollisuuden? Mutta eläinlääkärit ja hierojat olivat kaikki kannustaneet minua jatkamaan. Heidän mielestään kaikki vaikuttivat hyvältä, lihakset olivat symmetriset ja polvet vaikuttivat olosuhteisiin nähden kummallisen siisteiltä. Lisäksi katsoessani kuvia ja videoita Fasusta agilitaamassa, luulen tehneeni oikean päätöksen jatkaessani. Olen voinut tarjota Fasulle sitä, mistä se kaikista eniten pitää.



Loppuun vielä kaksi asiaa, joista ensimmäisenä kerrottakoon, että kisoissa kuuntelin joidenkin kisaajien pohdintaa, kuinka agilityssä täytyy ottaa kisakoiraksi paimenkoira, jos haluaa pärjätä, sillä esimerkiksi spanielit eivät ota agilityä tosissaan. Nii-in, olen melkein samaa mieltä:



Ja toisena vielä Sannalle Fasu & skeittilauta
(Ostin Fasu-kokoa olevan minilaudan, jolle ei mahtunutkaan kuin vain etutassut... Ja avustusta tarjoan vielä vähän, koska Fisu on skeittaillut vasta pari kertaa)