Viikonloppu meni taas kisaamisen merkeissä. Tällä kertaa ei tarvinut lähteä kovinkaan kauas, kisat nimittäin olivat oman seuran, eikä kisapaikalle ollut pitkä matka.

Ensimmäinen rata oli hirveä, koira karkasi lähdön, hyppi kontaktit, jätti kepit kesken ja meni putkeen vaikka yritin huutaa sitä takaisin, ei koira kyllä muutenkaan ollut  yhtään kuulolla. Meinasin jo repiä pelihousuni ja lahjoittaa koiran ohjattavaksi jollekkin paremmalle, mutta en luovuttanut näin helpolla, eihän meillä kolmosluokassa ole tullut kuin 16 hylkyä 21 startista! On se kuitenkin parempi kuin 21 hylkyä 21 startista..

Toisena oli vuorossa hyppyrata, olin päättänyt, että en anna lähdössä periksi. Edellämme olevalla koiralla sattui vahinko radalle, joten sitä siivotessa päätin käyttää tilaisuuden hyväkseni ja asetuin lähtöviivalle. Päästin Fasun irti ja pikkuhiljaa kasvatin välimatkaa ja palasin takaisin. Koira istui onnistuneesti paikalla aina tuomarin vihellykseen asti, jolloin pystyin rauhassa kävelemään asemiin ja töyhtöhyyppä istua törötti paikallaan! Näin taisi käydä viimeksi kesällä...

Tulokseksi saimme hypäriltä vitosen, onnistuimme jälleen sössimään kepit. Edessä oleva putki kaiketi houkutteli koiraa liikaa ja eiköhän viimeinen väli jäänyt kiertämäättä. Uusin sen ja loppurata sujui onnistuneesti, nyt Fasu oli tosi hyvin kuulolla.

Kolmas rata oli haastava, se sisälsi mm. tiukan umpikulman kepeille ja kaikkea muuta meille vaikeaa. Ehdin jo toivoa hypärin alun auttaneen seuraavissakin, mutta ehei, turha toivo! Hyllytimme jo alussa, kun Fasu päätti näyttää kuinka hyvin osaa hakea kepit, yksi hyppy jäi välistä, mutta osasi koira ainakin hakea kepit n. 340 asteen kulmasta! Se siitä ilosta sitten, kun viimeinen väli jäi jälleen kiertämättä! Mikä niissä kepeissä on nyt muka niin vaikeaa? Aan kontakti meni melko lennokkaasti, mutta puomi... Olin lähes 100% varma, että tassut eivät osu lähimainkaan kontaktia, mutta mitä tapahtuikaan? Keltaiselle alueelle saavuttaessa koiran vauhti putosi nollille, se mietti hetken ja asetti etutassut maahan ja istahti! Olin aivan ällikällä lyöty, eihän tällaista ole tapahtunut sitten kesäkuun 2007. Istutin koiraa kontaktilla tovin, kunnes päästin sen poissa Sannan ohjeiden mukaan ja jatkoin matkaa onnellisena maaliin.

Neljäs rata oli varmaan kaikista kauhein. Koira karkasi lähdöstä ja huusin sen takaisin, mutta Fasu ei ollut samaa mieltä kanssani, vauhtiin kun päästiin niin nyt ei tarvi kuunnella. Tein virheen taas, kun annoin periksi... En opi ikinä! Kepit jäivät jälleen kesken ja otin ne uudestaan. Fasu vaan huusi ja juoksi ja huusi ja juoksi eikä kuunnellut yhtään. Pysäytinkin sen pariin otteeseen ja yritin "nollata tilanteen" muttei se auttanut, ei koira kuunnellut yhtään sen enempää. Kauhistelin puomia etukäteen, olisin voinut nollata edellisen radan upean 2on2off kontaktin hetkessä, kun annoin lähdössä periksi. Kuitenkin koira jälleen yllätti minut ja toisti puomin kontaktin onnistuneesti. Tämä nyt oli jo kummallista, vielä kun edessä oli putken suu. Yleensä koira on tuossa mielentilassa vaan kiihdyttänyt ja painellut edessä olevalle esteelle, mutta jälleen sain ihastella upeaa kontaktia.

Jälleen kerran jaksoin iloita pienistä onnistumisista, upeista kontakteista ja hyvästä lähdöstä hypärillä. Ehkä me vielä joskus niitä nolliakin saadaan... Ehkä!