Jotain tärkeää se on oppinut, se on nimittäin oppinut kulkemaan hihnassa. Tuumasipa eräs mummu jopa, että kylläpä siinä kulkee hihnassa nätisti koira. Hymyilytti paljon. 



Mutta jotain se ei ole oppinut, tai siis on, mutta minä en. Kävimme kisaamassa yhden hypärin verran. Sairasloman aikana se ei ainakaan ollut menettänyt mielenkiintoaan agilityä kohtaan, vaan edelleen se paineli tuhatta ja sataa. Tosin rata oli aivan järkyttävä, eihän koira pysynyt edes muutamaa sekuntia lähdössä. Koko rata oli siis säntäilyä paikasta A paikkaan B. 

Luovuttaa ei saa, ensi kisoissa on pakko uskoa koiraan ja itseeni. Fasu on hieno koira, mutta minä en ole osannut uskoa siihen, että se toimii myös kisoissa. Lupaan muuttaa asenteeni! 

Se on mahtava, sen kanssa on ilo treenata, sitä voi pitää irti hallissa, vaikka siellä olisi monia muita treenaamassa ja se tulee luokseni heti pienen vinkkauksen kuultuaan. Se tekee mitä pyydän ja enemmän. Se oppi heti vadin kiertämisen etujalat vadilla, se oppi heti skeittaamisen, se oppii kaiken niin nopeasti. 

Se on niin hieno, joten miksi minä en uskoisi siihen myös kisoissa?