Kävimme muutama viikko takaperin mutkan Rovaniemellä. Polvi oltiin aikeissa operoida, mutta puolentoista tunnin päästä palasimme lääkäriltä operoimaton, vaikkakin tokkurainen, koira boksissa. Eläinlääkäri katsoi Fasun liikkeet, kokeili molempia polvia kaikissa asennoissa, niin seisaaltaan, kuin makuultaankin. Otettiin vielä röntgenkuvat ja rauhoitettiin koira, jotta voitiin varmistaa polvien kunto. 

Kuvat näyttivät polvien olevan siistit, niverikkoa oli odotettua vähemmän ja polvet olivat muutenkin odotettua siistimmät. Leikkaava ell ei saanut polvea paikoiltaan edes rauhoitettuna, jolloin kuulimme parhaaksi vaihtoehdoksi olla leikkaamatta polvea. Kuulemma se vain lisäisi nivelrikkoa, jota ei edes ole paljoa, ja jota koira itsessään muodostaa hyvin vähän. Lisäksi eläinlääkäri kehotti antamaan Fasun liikkua sydämensä kyllyydestä - hyvä lihaskunto edesauttaa polvien pysymistä paikoillaan. 

Alkuun ajattelin lopettavani agilityn tähän. Helpommin sanottu, kuin tehty. Kaikki se työn määrä, mitä olen koiran kanssa tehnyt, jotta se pysyisi kunnossa ja voisi harrastaa -antaisinko sen kaiken vain olla, vaikka polvi oltiin juuri todettu hyväksi? Tuttujen kannustusten jälkeen ilmoitin Fasun cavaliermestaruuksiin ja nuorten SM-kisoihin. Ehkä tulen katumaan sitä, tai ehkä en. Nykyään kuitenkin osaan tarkkailla koiraa ja huomaan, jos jotain on vialla. 

Toivon polven olevan kunnossa oikeasti, en löydä selitystä niille parille aiemmalle kerralle, jolloin polvi pääsi telauralta, mutta ell uskoi sen johtuvan jostain tietystä asennosta, lähteehän kuulemma ihmisilläkin joskus polvi paikoiltaan. Jalka on kuitenkin pysynyt samanlaisena jo kolme vuotta, olisi hyvin epätodennäköistä, että se alkaa hyppiä telauralta, ainakaan kovin usein.

Toivon tehneeni oikeat ratkaisut ilmoittaessani Fasun kisoihin.

 Vaikka minä viimeksi lupasin Fasulle tämän olleen viimeinen leikkaus, niin uusi leikkausaika on jälleen kerran varattu ja peukut ovat pystyssä sen onnistumisen suhteen. Aika on tosin vasta 22.6., kun ei yhtään aikaisemmaksi saanut leikkausaikaa. 

Joka tapauksessa tein jälleen yhden virheen lisää viedessäni Fasun luonnetestiin toukokuun 25. päivä. Oletin, ettei siellä mitään voisi sattua, mutta ei olisi saanut olettaa. Sillä niinhän siinä sitten kävi, että polvi lähti paikoiltaan koiran säikähtäessä tynnyriä. Testi keskeytettiin, enkä saanut edes minkäänlaista arvostelua, vaikka testi oli jo lähes kokonaan käyty ja maksukin tietysti maksettu. Oma vikanihan se oli, kun tiesin polven voivan lähteä paikoiltaan, mutta aina ei voi kaikkea ennustaa. Onneksi polvi ei lähtenyt kovin pahasti, ainakaan koira ei näyttänyt kipua.

Kesä siis kuluu lähinnä Fasua kuntouttaessa, Tessaa laihduttaessa ja TOPpia suorittaessa. Toivoin jo hetken saavani piristystä kesään pienestä bordercollie projektipennusta, jollaisen olisi koululta ollut mahdollista saada. Mutta kun asiat eivät aina mene, kuin niiden haluaisi menevän... Pentu jäi siis tulematta. 

P.S. Tökkivän tekstin on tuottanut ennen kello kuutta herännyt kennelvuorolainen, jolla ei tekstintuotto nyt oikein pelaa.

 Edes vuotta en ehtinyt elää siinä uskossa, että kaksi leikkausta korjaisi kaksi polvea. Agility tuntui hyvältä ja viikonlopun kisoissa teimme niin onnistuneita lähtöjä - kuin onnistuneita kontaktejakin. Alkuun ajattelin olevan kovin epäreilua, että ehdimme kisata vain kuusi starttia loman jälkeen, mutta sitten ymmärsin saaneeni aikaisemmin jo monta uutta mahdollisuutta. Ensimmäinen polvi leikattiin vuonna 2008 ja vieläkin sain iloita Fasun kanssa agilitaamisesta. Moni muu sairaus on tullessaan tien pää, ei niissä enää uusia mahdollisuuksia jaeta. 



Huomenna menemme eläinlääkäriin kuulemaan tuomion. Jos agility päättyy tähän, tulen hyväksymään sen. Tiedän, että meistä vain toinen osaa kaivata agilityä -ja se olen minä. Ei Fasu pohdiskele, että miksei olla käyty pitkään aikaan treenaamassa, eikä Fasu osaa odottaa treenejä, ainakaan ellen anna siihen aihetta. Lisäksi en halua kummankaan polven lähtevän sijoiltaan enää ikinä...



Yöllä mietin, olisiko meidän pitänyt lopettaa jo aikaisemmin. Olinko minä jatkanut tätä liian pitkään ottamalla vastaan jokaisen uuden mahdollisuuden? Mutta eläinlääkärit ja hierojat olivat kaikki kannustaneet minua jatkamaan. Heidän mielestään kaikki vaikuttivat hyvältä, lihakset olivat symmetriset ja polvet vaikuttivat olosuhteisiin nähden kummallisen siisteiltä. Lisäksi katsoessani kuvia ja videoita Fasusta agilitaamassa, luulen tehneeni oikean päätöksen jatkaessani. Olen voinut tarjota Fasulle sitä, mistä se kaikista eniten pitää.



Loppuun vielä kaksi asiaa, joista ensimmäisenä kerrottakoon, että kisoissa kuuntelin joidenkin kisaajien pohdintaa, kuinka agilityssä täytyy ottaa kisakoiraksi paimenkoira, jos haluaa pärjätä, sillä esimerkiksi spanielit eivät ota agilityä tosissaan. Nii-in, olen melkein samaa mieltä:



Ja toisena vielä Sannalle Fasu & skeittilauta
(Ostin Fasu-kokoa olevan minilaudan, jolle ei mahtunutkaan kuin vain etutassut... Ja avustusta tarjoan vielä vähän, koska Fisu on skeittaillut vasta pari kertaa)

Vaikka tie on ollut pitkä ja kivikkoinen, teimme vihdoinkin Fasun kanssa ensimmäisen nollan kolmosissa!



Koko päivän hoin itselleni, että nyt se tulee pysymään lähdössä, nyt se varmasti pysyy. Kisapaikalle saavuttaessa näin radan seinällä, vaikean näköinen, mutta alku hymyilytti. Juuri sopiva, että voin varmistaa koiran pysymisen paikalla. 

 Ennen starttia alkoi jo jännittää, mutta radalle tultaessa jätin koiran istumaan lähtöön edelleen hokien itselleni, että se pysyy. Ja niinhän se sitten pysyi. Radan loppupuolella alkoi taas jännittää, nolla oli alla ja muutama este jäljellä. Jännityksen huomasi aivan selvästi, ohjasin väärällä kädellä, jolloin koira hyppäsi kauas ja kaarsi aika pitkään. Viimeinen välistävetokin oli aika tökkivä, mutta Fasu antoi sen anteeksi ja kuuliaisesti meni numerojärjestyksessä loputkin esteet.

Niin sitten tuomari sai raapustaa nollan kisakirjaan, sille kaveriksi sijan 1./19 ja H-SERTin kaupan päälle. 

 
  Kisakalenteri kallistuu vielä hyppyratojen puolelle, käyn ainakin ensi kisoissa vielä vain hypärin. Jos Fisu-Fasu sielläkin pysyy lähdössä, alan bongailla agilityliiton kalenterista myöskin agilityratoja. 

Nyt vain peukut pystyyn, että tästä eteenpäin lähtö ja kontaktit alkaisivat toimia! 

 Jotain tärkeää se on oppinut, se on nimittäin oppinut kulkemaan hihnassa. Tuumasipa eräs mummu jopa, että kylläpä siinä kulkee hihnassa nätisti koira. Hymyilytti paljon. 



Mutta jotain se ei ole oppinut, tai siis on, mutta minä en. Kävimme kisaamassa yhden hypärin verran. Sairasloman aikana se ei ainakaan ollut menettänyt mielenkiintoaan agilityä kohtaan, vaan edelleen se paineli tuhatta ja sataa. Tosin rata oli aivan järkyttävä, eihän koira pysynyt edes muutamaa sekuntia lähdössä. Koko rata oli siis säntäilyä paikasta A paikkaan B. 

Luovuttaa ei saa, ensi kisoissa on pakko uskoa koiraan ja itseeni. Fasu on hieno koira, mutta minä en ole osannut uskoa siihen, että se toimii myös kisoissa. Lupaan muuttaa asenteeni! 

Se on mahtava, sen kanssa on ilo treenata, sitä voi pitää irti hallissa, vaikka siellä olisi monia muita treenaamassa ja se tulee luokseni heti pienen vinkkauksen kuultuaan. Se tekee mitä pyydän ja enemmän. Se oppi heti vadin kiertämisen etujalat vadilla, se oppi heti skeittaamisen, se oppii kaiken niin nopeasti. 

Se on niin hieno, joten miksi minä en uskoisi siihen myös kisoissa?